Politiikka 26.05. 08.49 Kommentoi

Jouni Backman: Lihapatojen äärestä

Hallitusohjelmaneuvottelujen ensimmäinen viikko on takana.
Sanalla "ensimmäinen" en viittaa miltään osin arvioon neuvottelujen kestosta.

En myöskään avaa salaisuuden verhoa kertomalla neuvottelujen sisällöstä.

Maakunnan edunvalvonnassa listan kärjessä ovat Savonlinnan OKL ja liikennehankkeet.

Kysymys ei ole avoimuuden vastustamisesta tai median kiusaamisesta. Tarvittavan keskinäisen luottamuksen rakentamisesta ei vain tulisi mitään, jos neuvotteluja käytäisiin julkisuudessa. Kuuden puolueen näkemysten yhteensovittaminen on riittävän haastavaa muutoinkin.
Yhteiseen linjaan sitoutumista neljäksi vuodeksi ei julkinen otattelu tai huutokauppa edistäisi.
menemättä sisältöihin, voin kyllä avata vähän Säätytalon tapahtumia.
Työtahti on tiivis, varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Toistaiseksi öisin ei ole työskennelty.
Työ tapahtuu pääosin kahdeksassa ryhmässä jossa kullakin puolueella on kaksi neuvottelijaa ja yksi avustaja. Itse urakoin kahdessa ryhmässä, puheenjohtajana kunta- ja hallintoryhmässä ja toisena neuvottelijana Heinäluoman Eeron lisäksi talousryhmässä.

Sdp:n neuvottelijat kokoontuvat kolmesti päivässä eli siten pysymme kärryillä kunkin työryhmän etenemisestä.
Yhteensovitusta on paljon työryhmien välillä. Asiat ja haasteet kun eivät noudata hallintorajoja.

Etelä-Savolla on Säätytalolla hyvä edustus.
Järvisen Heli edustaa vihreitä kuntaryhmässäni, Riikosen Teuvo KD:ta sivistyryhmässä ja Lenita Toivakka kokoomusta hyvinvointiryhmässä.
Maakunnan edunvalvonnassa listan kärjessä ovat Savonlinnan OKL ja liikennehankkeet.

Kiitän jo tässä vaiheessa kaikista viesteistä ja evästyksistä joita omasta maakunnastakin on tullut neuvottelujen alla ja aikana.
Puhelin ja sähköposti ovat täynnä viestejä, joihin ei ehdi millään vastailla. Osa evästyksistä on myös keskenään sen verran ristiriitaisia, että millään ei voi luvata kaikkien huomioimista.

Ja lopuksi se tärkein.
Tarjoilut. Kansan keskuudessahan puhutaan lihapatojen ääressä istumisesta.
Eipä ole lihapatoja näkynyt kuin yhtenä päivänä. Neuvottelujen järjestelyvastuun siirtyminen valtioneuvoston kanslialta eduskunnalle on näköjään merkinnyt niukkuuden lisääntymistä. Ei täällä nälkä pääse yllättämään, mutta turha on odotella entisaikojen notkuvia ruokapöytiä.
Kahvileipääkään ei ole vielä näkynyt.

Vakavasti puhuen tarjoilujen niukka linja virittää toivottavasti neuvottelijat todellisuuteen.
Vieläkin tunnutaan odottelevan lähes joka sektorille lisää voimavaroja eli rahaa. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä valtiontalouden vakauttaminen edellyttää menojen leikkaamista.
Pelkkä verojen kiristäminen ei riitä, vaikka tasapainotuksen pitääkin olla sillä puolella.

Sdp:n linja pitää.
Vaaliteemamme ovat painopisteitämme myös neuvotteluissa. Työllisyys ja eriarvoisuuden vähentäminen.
Niistä pidetään kiinni.

Jouni Backman

Viikko-Vapaus