Politiikka 02.05. 15.00 Päivitetty 02.05. 15.00 Kommentoi

Luottamus palautettava

Aivan aluksi haluan kiittää kaikkia vaalityöhön osallistuneita. Vuoden 1983 vaaleista mukana olleena voin sanoa, että tämä oli poikkeuksellisen hyvähenkinen kampanja. Se näkyi niin sosialidemokraattisten ehdokkaiden ja heidän tukijoidensa keskinäisessä yhteistyössä kuin kansalaistenkin suhtautumisessa sosialidemokraatteihin. Samasta hyvästä tunnelmasta on viestitetty ympäri maata.

Vaalikampanjan tunnelma parani koko ajan loppua kohti. Syynä oli tuskin vain keväinen auringonpaiste, sillä monelle muulle puolueelle aurinko ei tuntunut paistavan.

SDP menee hallitukseen, joka panostaatyöllisyyteen ja verottaa oikeudenmukaisestinostamalla pääomaveroa eikä nosta alinta laki-sääteistä eläkeikää.

Keskeiset syyt olivat SDP:n onnistuneet vaaliteemat ja niiden ympärille rakennettu kampanja sekä erityisesti Jutan loistava suoritus TV-tenteissä. Juttaa kehuttiin, eikä syyttä, monissa kansalaisten, median ja jopa poliittisten vastustajien kommenteissa.
Harvoin vaalikampanja tuntuu loppuvan kesken. Yleensä väsymys painaa ja odottaa jo vaalipäivän koittavan.
Nyt demareilla tuntui olevan intoa jatkaa vielä vaikka viikko lisää.
Monet, jopa kokoomukselaiset, ovat arvioineet, että tuo lisäviikko olisi nostanut demarit suurimmaksi puolueeksi. Nyt siitä jäätiin harmittavan vähän.

Mutta nyt on turha jossitella. Monella tavalla historiallinen vaalitulos on voimassa seuraaviin vaaleihin saakka.
Kaikki äänet olivat yhtä arvokkaita ja jokaisella valitulla kansanedustajalla on samanlainen valtakirja. Tämä on syytä muistaa myös perussuomalaisten osalta.
Toisaalta on muistutettava, että mikään puolue ei voi puhua kuin korkeintaan kansalaisten viidesosan äänellä. Edes kahdella puolueella ei ole läheskään enemmistön puhevaltaa.

Näistä asetelmista käynnistyvistä hallitusohjelmaneuvotteluista ei tule helpot.
Keskustan ja vihreiden jättäytyminen rökäletappioiden seurauksena suosiolla oppositioon ei jätä paljon vaihtoehtoja hallituspohjaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hallituspohja olisi jo selvä.
Sosialidemokraatit lähtevät neuvotteluihin hyvin selvin eväin. Velvollisuutemme on pitää kiinni vaalien alla linjaamistamme tavoitteista ja hallitukseen osallistumisen reunaehdoista.
Menemme vain hallitukseen, joka panostaa työllisyyteen ja verottaa oikeudenmukaisesti nostamalla pääomaveroa eikä nosta alinta lakisääteistä eläkeikää.

Tulevan hallituksen keskeinen tehtävä on vähentää kansalaisten eriarvoisuutta.
Talouden vakauttaminen on tärkeää ja välttämätöntäkin hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi, mutta se on vain väline, ei itseisarvo. Kansalaisten keskinäinen tasa-arvo on hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Nyt tuo perusta on järkkynyt tavalla, joka on näkynyt kansalaisten epäluottamuksena koko päätöksentekojärjestelmää kohtaan.
luottamus palautuu vain määrätietoisella toiminnalla mm. köyhyyden ja terveyserojen poistamiseksi.
Pysyvien tuloksien kannalta keskeistä on parantaa työllisyyttä ja työelämän laatua. Työ on edelleen parasta sosiaaliturvaa, mutta on muistettava huolehtia myös nykyistä paremmin syystä tai toisesta työelämän ulkopuolella olevista. Esimerkiksi terveyspalvelujen osalta he ovat paljon työterveyshuollon piirissä olevia huonommassa asemassa.
Tulevan kauden haasteet ovat mittavia, mutta ahkeruudella ja hyvällä yhteistyöllä niistä kyllä selviydytään. Pidetään tiiviisti yhteyttä puolin ja toisin.

Jouni Backman
kansanedustastaja, SDP:n puoluevaltuuston pj.
Savonlinna

Jouni Backman

Viikko-Vapaus